Tulostus osasta Jätteiden synnyn ehkäisy

Jätteiden synnyn ehkäisy

Jätteen synnyn ehkäisyllä tarkoitetaan niitä toimenpiteitä, joiden ansiosta jätettä ei synny lainkaan. Jätelainsäädännön hierarkiassa jätteen synnyn ehkäisy on ensisijainen tavoite ja vasta sen jälkeen tulevat kierrätys ja hyötykäyttö tai jätteen energiakäyttö.

Jätteen synnyn ehkäisyä on jätteen täydellisen välttämisen lisäksi myös haitallisten tai myrkyllisten aineiden käytön vähentäminen sekä tuotteen uudelleenkäyttö sen alkuperäiseen tai muuhun tarkoitukseen.

Jätteiden lajittelu hyötykäyttöön ei siis ole jätteen synnyn ehkäisyä, vaikka se vähentääkin kaatopaikoille vietävää jätettä. Jätteen synnyn ehkäisy tapahtuu pääasiassa toiminnoissa, joiden ei yleisesti mielletä kuuluvan jätehuoltoon. Jätteen synnyn ehkäisyyn voidaan vaikuttaa jo tuotteiden ja palvelujen suunnittelussa ja tuotekehityksessä, valmistuksessa, jakelussa, valinnassa ja käytössä.

Jätteen synnyn ehkäiseminen tarkoittaa ennakoivia toimia, joiden ansiosta syntyy vähemmän ja haitattomampaa jätettä. Pelkillä jätehuollon toimilla ei vaikuteta jätteiden synnyn ehkäisyyn, vaan tarvitaan monenlaisia muutoksia niin tuotanto- kuin kulutustavoissakin.


Kuluttajan keinoja

Kuluttaja voi ehkäistä jätteen syntymistä vähentämällä turhaa kuluttamista, välttämällä kertakäyttöä ja suosimalla tuotteiden uudelleenkäyttöä. Jäteongelmilta välttyy myös, kun ostamisen sijaan vuokraa tai lainaa puuttuvan tavaran. Säännöllinen huolto ja oikeat käyttötottumukset pidentävät laitteiden ja kodinkoneiden käyttöikää.

Näin voimme omalta osaltamme toimia:
  1. Kuluta vähemmän
    • Mieti mitä todella tarvitset.
    • Anna lahjaksi tavaran sijaan palvelu.
    • Vältä kertakäyttötuotteita
  2. Anna pitkä elinikä esineille ja aineille
    • Valitse kestävä ja korjattava tuote.
    • Käytä hyväksesi suutarin, räätälin ja verhoilijan palveluita.
    • Suosi uudelleentäytettäviä pakkauksia.
    • Tee tutustumisreissu kierrätyskeskukseen tai kirpputorille.
    • Vie jätteet kierrätykseen.
  3. Valmista tuotteet vähemmällä materiaalilla
    • Kevennä ja pienennä pakkauksia.
    • Vähennä materiaalin ja energian kulutusta.
    • Huomioi hävikin määrä.

Kuluttajan valinnat vaikuttavat myös lopulta tuotteiden valmistajiin ja näin ollen mahdollisesti myös valmistusvaiheessa syntyvän jätteen määrään.


Hankinnat

Yrityksen hankinnoissa hinta on varmasti yksi merkittävimmistä tekijöistä tehtäessä valintoja eri tuotteiden välillä. Kuitenkin ympäristöasiat tulisi huomioida jo hankintoja suoritettaessa, jolloin hinnan ohella valintakriteerinä voisivat olla myös:

Ympäristöasioiden huomioiminen hankintoja tehtäessä ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen prosessi. Se edellyttää riittäviä tietoja eri tuotteiden tuotantoprosesseista ja niiden vaikutuksista ympäristöön, aikaa yksityiskohtaisten tarjouspyyntöjen tekemiseen ja perehtymistä saatujen vastausten vertailemiseen ja valintojen tekemiseen.

Lisäksi hankintahenkilöstön pitäisi pystyä huomioimaan tuotteiden ympäristövaikutukset koko elinkaaren ajalta. Jokin tuote saattaa olla varsin ympäristöystävällinen valmistaa, mutta sen ympäristötaakkaa lisäävät kuitenkin käytössä syntyvät päästöt ja jätteet sekä pitkistä kuljetuksista aiheutuvat päästöt.

Hankinnoista vastaaville henkilöille tulisi antaa riittävä koulutus ympäristöasioihin, jotta he pystyisivät huomioimaan ne työssään.

Tarjouspyynnössä ympäristönäkökulmat voivat olla tärkeitä, kun pohditaan tarjouksen kohdetta, hankittavan tuotteen ominaisuuksia, vaihtoehtoja, takuuta sekä huolto- ja korjausjärjestelyjä. Tarjousten vertailuun tulee varata aikaa, jotta pystytään tekemään vertailua samankaltaisten tuotteiden mahdollisesti erilaisten ympäristövaikutusten välillä.

Tarjouksia verrataan ennalta ilmoitettujen valintaperusteiden mukaan ja niistä valitaan taloudellisin tuote. Aluksi tällainen hankintamenettely vaatii henkilökunnalta paljon työaikaa ja ponnisteluja, kuten kaikki uudistukset, joita yrityksissä tehdään. Kuitenkin tiedon ja kokemuksen karttuessa saadaan hankintatoimi varsin tehokkaaksi ja toimivaksi, vaikka ostokriteereinä olisivat hinnan ohella muutkin tekijät.

Mikäli yrityksessä halutaan järjestelmällisesti huomioida ympäristöasiat hankinnoissa, voidaan laatia ympäristön huomioiva hankintaohjeistus tai erillinen hankintapolitiikka, johon liittyy myös tehtyjen toimenpiteiden seuranta. Toinen, koko yrityksen ympäristöasiat huomioiva vaihtoehto on luoda yritykseen ympäristönhallintajärjestelmä, johon sisällytetään myös ostotoiminta. Ympäristöjärjestelmä on mahdollista sertifioida todisteeksi järjestelmällisestä ympäristöasioiden hyväksi tehtävästä työstä.


Materiaalitehokkuus

Vähemmästä enemmän

Materiaalitehokkuus on materiaalien käytön vähentämistä, optimoimista ja uudelleen käyttämistä. Materiaalivirta syntyy, kun ihminen ottaa luonnosta aineita ja palauttaa ne käytön jälkeen sinne takaisin. Mitä pienempi tuotteeseen tai palveluun käytettävä materiaalipanos on, sitä tehokkaammin luonnonvaroja käytetään. Yrityksille materiaalitehokkaasti tehtyjen tuotteiden ja palveluiden tarjoaminen on haaste ja kehittymisen mahdollisuus.

Materiaalitehokkuus tuo mukanaan uuden välineen kehittää yrityksen ympäristöjärjestelmää ja tutkia tuotteiden elinkaarta tarkemmin. Samalla voidaan tehostaa yrityksen tuotantotoimintaa.

Materiaalitehokas tuotanto alentaa usein myös tuotantokustannuksia, kun hankinta- ja energiakustannukset sekä päästöjen ja jätteiden käsittelykustannukset vähenevät.

Muut yrityksen materiaalitehokkuudesta saamat hyödyt ovat mahdolliset uudet tuoteinnovaatiot ja uudet liiketoimintaratkaisut sekä kestävä kilpailukyky. Lisäksi tulevaisuudessa yhä tiukentuva lainsäädäntö ja luonnonvarojen hintojen nousu kannustavat yrityksiä materiaalitehokkuuteen.

Suurteollisuuden jätteisiin verrattuna pk-teollisuudelle on tyypillistä prosessiperäisten jätteiden määrän suhteellisesti pienempi osuus kokonaisjätemäärästä. Pk-teollisuudessa jätteitä syntyy prosessien ohella kunnossapidosta, tilojen ja laitteiden puhdistuksesta, pakkaamisesta, uudis- ja korjausrakentamisesta sekä energiantuotannosta.

Materiaalitehokkuuden parantaminen

 
Yleisimpiä materiaalitehostamisen keinoja ovat tekniset keinot, joilla pystytään vaikuttamaan erityisesti materiaalihukkaan. Teknisiä keinoja ovat muun muassa konekannan uusiminen ja tuotannon automatisointi. Tällaista kehitystä yrityksissä ohjaavat kuitenkin luonnollisesti muutkin asiat kuin ympäristönsuojelu ja materiaalihukan vähentäminen.

Toisena keinona ovat asenteelliset keinot. Sekä yritysten työntekijät että materiaalihankinnoista vastaavat voivat omilla toimintatavoillaan vaikuttaa materiaalien tehokkaaseen käyttöön. Tiimityöskentely, joka lisää työntekijöiden vastuuta omasta työympäristöstään, on yksi keino vähentää jätteiden syntymistä. Myös erilaisten kannustimien käyttö on mahdollista, jotta työnlaatua saadaan parannettua sekä jätteiden lajittelua lisättyä.
 
Yrityksissä, joissa valmistetaan omia tuotteita, voidaan materiaalihukkaan vaikuttaa myös tuotekehityksen avulla. Alihankintayrityksissä tähän on syytä kiinnittää myös huomiota. Tuoterationalisointi on yksi keino vähentää hukan määrää. Toinen keino on vaihtaa raaka-aineet vähemmän haitallisiin materiaaleihin. Lisäksi voidaan kehitellä erilaisia ratkaisuja, joissa yrityksessä valmistetut käytetyt tuotteet voidaan käyttää uudelleen tuotannon raaka-aineena.


Ekotehokkuus

Ekotehokkuuden määritelmä

Ekotehokkuudella tarkoitetaan toimintaa, jonka tavoitteena on tuottaa enemmän palvelua ja hyvinvointia vähemmällä luonnonvarojen kulutuksella. Tällaisessa toiminnassa raaka-aineita, materiaaleja, energiaa ja teknologiaa käytetään mahdollisimman tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Ekotehokkuuden toteutumiseen tarvitaan sekä tuotannon että kulutuksen muutoksia. Ekotehokasta kulutusta taas on esimerkiksi sellainen, kun ostetaan mahdollisimman vähän, mutta laadukasta.

Ekotehokkuudella tarkoitetaan lähes samaa kuin materiaalitehokkuudella ja luonnonvaratuottavuudella. Materiaalitehokkuus käsittää lähinnä tuotteen tai palvelun valmistuksen tehostamista, kun taas ekotehokkuus pyrkii ottamaan huomioon ja vaikuttamaan myös tuotteen elinkaaren aikaisiin ympäristökustannuksiin. Luonnonvaratuottavuus taas toisaalta keskittyy täysin raaka-aineiden tehokkaaseen hyödyntämiseen ja ekologisten selkäreppujen tarkasteluun

ekotase
Kuva yrityksen ekotaseesta

Ekotase

Ekotase on yrityksen ympäristökuormituksen mallintamisen työkalu, joka selventää kuvaa yrityksen toiminnassaan kuluttamista luonnonvaroista ja vastaavasti tuotetusta hyödystä ja päästöistä. Ekotasetta voidaan avata ja käyttää esimerkiksi toiminnan sisäisten prosessien määrittämisen apuvälineenä. Myös tuotteen koko elinkaarelle voidaan tehdä ekotase, jolloin siihen on huomioitava valmistuksen lisäksi myös käytön ja käytöstä poistamisen aiheuttamat hyödyt sekä haitat.

MIPS

Kirjaimet MIPS tulevat sanoista Material Input Per Service Unit. MIPS eli materiaalivirtaan perustuva ekotehokkuusmittari on kehitetty työkaluksi tuotteen tai palvelun kuluttaman materiaalin määrän ja siitä saatavan hyödyn suhteuttamiseen.

Tuotteen materiaalipanos MI on tuotteen tai palvelun koko elinkaaren materiaalinkulutus mitattuna kiloissa, grammoissa tai tonneissa. Materiaalipanokseen lasketaan mukaan sekä itse tuotteen valmistukseen käytetty materiaali että kaikki välilliset materiaalimäärät, jotka syntyvät pakkauksista, kuljetuksista ja energian tuottamisesta.

Materiaalipanoksen laskennassa käytetään apuna MI-kertoimia, jotka on määritetty eri materiaaleille, energiamuodoille ja kuljetustavoille. MI-kerroin on yhden raaka-ainekilon tuottamiseksi tarvittu luonnonvarojen kokonaismäärä kiloina. Kasvattamalla MIPS:n S:ää, eli palveluyksikköjä, esim. käyttökertoja lisäämällä saadaan tuotteesta tai palvelusta enemmän hyötyä ja ekotehokkuus kasvaa. Mitä pienempi on tuotteeseen tai palveluun tarvittava materiaalipanos, sitä tuottavammin luonnonvaroja käytetään.

Factor -tavoitteet

Nykyiset kehitysmaat ovat kovaa vauhtia nostamassa kulutustaan kohti teollisuusmaiden tasoa. Tämä moninkertaistaisi maapallon luonnonvarojen kulutuksen seuraavien kymmenien vuosien aikana.

Factor-tavoitteet perustuvat arvioihin, joiden mukaan maapallon ekosysteemi kestäisi noin puolet nykyisestä kulutustasosta. Toisaalta maapallonlaajuinen hyvinvointi olisi nostettava noin kaksinkertaiseksi, jotta myös kehitysmaiden asukkaat pääsisivät siitä osalliseksi. Kaksinkertainen hyvinvointi täytyisi siis tuottaa puolella nykyisestä kulutustasosta. Tämä tarkoittaisi luonnonvarojen käytön tehostumista nelinkertaisesti, mitä kuvaa tavoite Factor 4.

Koska 80 % luonnonvaroista kulutetaan teollisuusmaissa, on näiden lisättävä ekotehokkuuttaan vielä voimakkaammin, jotta kulutus jakautuisi oikeudenmukaisesti. Tähän perustuu teollisuusmaille asetettu tavoite Factor 10, joka tarkoittaa ekotehokkuuden kasvamista kymmenkertaiseksi. Teollisuusmaiden täytyisi siis kyetä tuottamaan kansalaisilleen riittävä hyvinvointi kymmenesosalla nykyisestä luonnonvarojen kulutuksesta.


Ekologinen selkäreppu

Määritelmä

Ekologinen selkäreppu sisältää ne materiaalipanokset, jotka on otettu luonnosta tuotteen valmistukseen, mutta jotka eivät sisälly itse tuotteeseen. Tuotteen ekologinen selkäreppu sisältää tuotteen piilo- ja sivuvirrat, esimerkiksi raaka-aineiden hankinnassa syntyneet kaivosjätteet, valmistuksen yhteydessä kuluneen veden ja kuljettamiseen käytetyn polttoaineen. Ekologiset selkäreput jaetaan viiteen ryhmään, jotka on esitelty seuraavassa.

  1. Elottomat eli abioottiset perusmateriaalit
    - kivi, malmi, hiekka, fossiiliset polttoaineet: hiili, maaöljy ja maakaasu, kivi- ja maamassat, joita joudutaan siirtämään raaka-aineiden louhinnassa, myös esimerkiksi rakennusten ja liikenneväylien rakentamisen yhteydessä syntyvät ylijäämämaat
  1. Elolliset perusmateriaalit
    - kasvien biomassa eli viljellyt, poimitut, kerätyt tai muuten hyödynnetyt kasvit, myös villieläimet, kalat ja luonnonkasvit, esimerkiksi puut
  1. Maa- ja metsätalouden maamassat
    - Maa- ja metsätaloudessa siirtyy maata mekaanisen maanmuokkauksen ja eroosion vuoksi. Maa- ja metsätalouteen liittyvät aine- ja energiavirrat aiheuttavat perustavanlaatuisia ekologisia muutoksia.
  1. Vesi
    - Vesi voidaan laskea mukaan silloin, kun sitä otetaan luonnosta teknisin toimenpitein. Tätä on esimerkiksi keinokastelu ja patoaminen.
  1. Ilma tai sen ainesosat
    - Ilma voidaan laskea mukaan silloin, kun ihminen käyttää ilmaa aktiivisesti, erottaa siitä kemiallisia osia tai muuttaa ilman kemiallisten osien suhteita. Siirrettyä ilmaa, esimerkiksi ilmastointia ja paineilman käyttöä, ei kuitenkaan lasketa mukaan.

Käytännön tuotekehitystyössä mukaan lasketaan kuitenkin yleensä vain kiinteiden luonnonvarojen selkäreppu, jolloin ilmaa ja vettä EI oteta huomioon.

Ekologisia selkäreppuja

Suomessa luonnonvaroja kulutetaan kaikkiaan lähes 500 miljoonaa tonnia joka vuosi. Tästä noin 60 % eli 280 miljoonaa tonnia on erilaisia piilovirtoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Ekologinen selkäreppu on siis huomattavasti suurempi kuin käytetyt suorat materiaalipanokset.

Esimerkkejä:

appelsiinimehu, 1 l:n tölkki

25 kg

hammasharja

1,5 kg

kahvinkeitin

298 kg

hopeaketju

20 kg

kultasormus

2000 kg

puuhelmet

0,5 kg

Lähde: Simonen, K. 1999, Kuluttaja-lehti 5/1999; 38-39.

Yhden raaka-ainekilon tuottamiseen tarvitaan kiinteitä luonnonvaroja yhteensä:

lasi

1-3 kg

puu

2-12 kg

paperi ja pahvi

3-15 kg

muovi

5-20 kg

puuvilla

20-160 kg

teräs

7 kg

alumiini

61 kg

kupari

250 kg

kulta

540000kg

Lähde: Wuppertal-instituutti ja Michael Lettenmeier 2001.