Tulostus osasta Lainsäädäntö

Lainsäädäntö

Lukijalle tiedoksi:

Linkit johtavat joko tämän sivuston lakia käsittelevään kohtaan tai valtion säädöstietopankkiin (Finlex), joka sisältää Suomen ajantasaisen lainsäädännön sähköisessä muodossa. On kuitenkin huomioitava että vanhemmat lait ovat kokeneet erilaisia muutoksia vuosien varrella. Linkit johtavat nimenomaan koko lakitekstiin, eivät näihin yksittäisiin muutoksiin, jotka löytyvät varsinaisen lakitekstin alapuolelta säädöstietopankissa. Myös Jätelaitosyhdistyksen internetsivustolta löytyy kattava lista jäte- ja muihin ympäristöasioihin liittyvästä lainsäädännöstä.

Jäteasioita koskevat säännökset löytyvät pääasiassa:
Lisäksi jätehuollon järjestämistä säätelee:

Jätelaista löytyvät jätehuoltoon liittyvät tekniset säännökset ja yleiset jätehuollon järjestämiseen liittyvät säännökset. Ympäristönsuojelulaki sisältää jätteistä ja jätehuollon järjestämisestä aiheutuvia ympäristövaikutuksia koskevat säännökset, esimerkiksi ympäristölupaa koskevat säädökset. Terveydensuojelulain taustalla ovat terveyshaitat ja niiden torjunta. Naapuruussuhdelaki on säädetty naapureille aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi. Kemikaalilakia sovelletaan kemikaalijätteisiin, jotka otetaan huomioon lain ilmoitus- ja lupamenettelyissä muiden kemikaalien ohella.

Jäte- ja ympäristölainsäädännön ohella jätealaan olennaisesti vaikuttava asia on tuottajanvastuu, joka siirtää vastuun käytöstä poistetuista tuotteista aina tuotteen valmistajaan saakka. Tarkoituksena on että tuotteiden jätehuolto ja siihen liittyvät seikat otetaan huomioon jo tuotteen suunnittelu ja valmistusvaiheessa, jolloin jätteiden määrää ja vaarallisuutta voitaisiin vähentää ja jätteiden käsittelyä parantaa.

Jäte- ja ympäristönsuojelulainsäädäntö, kuten muukin lainsäädäntö, elää ja uudistuu jatkuvasti. Niin Suomessa kuin EU:ssakin tapahtuu jatkuvaa lainsäädännön uudistamista. Tämä asettaa yritysten ympäristöasioista vastaaville haasteita pysyä ajan tasalla tapahtuvissa muutoksissa. Lainsäädäntöä tulisikin tarkkailla säännöllisesti, ja sen hoitamiseen yrityksissä tulisi nimetä vastuuhenkilö. Lakimuutosten huomioiminen ja niiden täyttäminen ajoissa vähentää usein muutoksista aiheutuvia kustannuksia yrityksissä. Tällöin asioihin pystytään paneutumaan rauhassa ja eri vaihtoehtojen vertaileminen on helpompaa kuin jos tarvittavat muutokset tehtäisiin kiireessä vasta sitten kun on pakko.


Jätelaki ja -asetus

1. Periaatteet

Uusi jätelaki (1072/93) ja -asetus (1390/93) tulivat voimaan 1.1.1994. Uuden lainsäädännön myötä Suomen jätelainsäädäntö on yhdenmukaistettu Euroopan unionin vastaavan lainsäädännön kanssa. Lain tavoitteena on tukea kestävää kehitystä edistämällä luonnonvarojen järkevää käyttöä sekä ehkäisemällä ja torjumalla jätteistä aiheutuvaa vaaraa ja haittaa terveydelle.

Jätelain avulla pyritään paitsi ohjaamaan jätehuoltoa, myös voimakkaasti vähentämään jätteiden syntyä ja tehostamaan syntyneen jätteen hyötykäyttöä. Uuden jätelain soveltamisala on laajempi kuin aikaisemman jätehuoltolain, ja sen tavoitteena on tuottajan vastuun lisääminen, tuotteen koko elinkaaren huomioonottaminen ja puhtaamman teknologian käyttöönoton edistäminen.

Jäteasetuksessa on määritetty jätelain ulkopuolelle jäävät toiminnot ja ne toiminnot jotka vaativat jäteilmoituksen tekemisen. Jäteasetuksen liitteissä on lueteltu mm. jäte- ja ongelmajäteluokat sekä jätteiden hyödyntämis- ja käsittelytoiminnot. Yleisesti jätteiden luokittelussa käytetään kuitenkin uudempaa Ympäristöministeriön asetusta yleisimpien jätteiden ja ongelmajätteiden luettelosta (1129/2001, luetteleloa pääset lukemaan tästä).

2. Velvollisuudet

Jätelain yleiset huolehtimisvelvollisuudet merkitsevät sitä, että kaikessa toiminnassa on mahdollisuuksien mukaan huolehdittava siitä, että jätteitä syntyy mahdollisimman vähän ja ettei jätteistä aiheudu vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Huolehtimisvelvollisuus koskee yhtä lailla tuotannon harjoittajia, tuotteen valmistajia, maahantuojia kuin viranomaisiakin. Huolehditaan esimerkiksi siitä, että tavaroiden valmistamiseen käytetään vain välttämätön materiaali ja valmistetaan kestäviä, korjattavia ja uudelleen käytettäviä tai jätteenä hyödynnettäviä tuotteita. Viranomainen huolehtii toiminnassaan velvollisuuksien täyttämisestä.

Tuotannon harjoittajan ja tuotteen valmistajan tai maahantuojan on oltava selvillä tuotannostaan tai tuotteestaan syntyvästä jätteestä, sen ympäristövaikutuksista ja sen määrän vähentämisestä sekä jätehuollosta. Jätteen haltijan on oltava selvillä ja tarvittaessa voitava esittää tiedot hallussaan olevan jätteen määrästä, lajista, laadusta ja alkuperästä.

Ympäristöluvan haltijan, ongelmajätteen tuottajan sekä ongelmajätteen ammattimaisen kuljettajan on pidettävä kirjaa toiminnassaan syntyneen, kerätyn, varastoidun ja välivarastoidun, kuljetetun, hyödynnetyn tai käsitellyn ongelmajätteen määrästä, lajista, laadusta ja alkuperästä.

Lain mukaan jätteen haltija on pääsääntöisesti vastuussa jätteestään. Kiinteistön haltijan on kuitenkin huolehdittava jätteenkuljetuksesta, ja tuottaja on velvollinen tuomaan jätteensä kiinteistön haltijan järjestämään keräyspaikkaan. Kunta voi myös määrätä, mihin jäte on tuotava järjestettyä jätteenkuljetusta varten [Kuntien jätehuolto]. Jätteen kuljetuksen suorittajan on huolehdittava siitä, että jäte kuljetetaan asianmukaisesti ja sovittuun paikkaan.

Jätteen saa luovuttaa vain hyväksytylle vastaanottajalle, jolla on ympäristölupa, tai muulle taholle, jolla on oikeus ottaa vastaan jätteitä

3. Jätteiden käsittely

Jätteiden käsittelyssä on jätelaissa asetettu etusijalle jätteen uudelleenkäyttö tai sen sisältämän aineen hyödyntäminen ensisijaisesti materiaalina, toissijaisesti energiana, mikäli se ympäristönsuojelun kannalta on perusteltua. Myös jätteen sisältämän energian talteenotto ja käyttäminen on hyödyntämistä. Jätteen polttaminen ilman energian talteenottoa ja jätteen sijoittaminen kaatopaikalle ovat viimeisiä kysymykseen tulevia käsittelyvaihtoehtoja. Jätelaki velvoittaa lisäksi käyttämään jätehuollossa parasta taloudellisesti käyttökelpoista tekniikkaa.

Jätelaissa on määrätty myös roskaamisesta. Ympäristöön ei saa jättää roskaa, likaa tai käytöstä poistettuja koneita tai laitteita, ajoneuvoja tai muita esineitä niin, että ne aiheuttavat vaaraa tai haittaa ihmisille tai ympäristölle. Roskaaja on aina velvollinen puhdistamaan roskaantuneen alueen.


Ympäristönsuojelulaki ja -asetus

Uusi ympäristönsuojelulaki (86/2000) säädettiin 4.2.2000. Se on pilaantumisen torjunnan yleislaki, joka koskee ensisijaisesti teollisen toiminnan sijoittamista ja päästöjen rajoittamista. Lain tavoitteena on turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö, ehkäistä jätteiden syntyä ja niiden haitallisia vaikutuksia, parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon, edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä torjua ilmastonmuutosta ja tukea kestävää kehitystä.

Periaatteet

Ympäristönsuojelulain yleiset periaatteet ovat peruslähtökohtia ympäristön pilaantumisen ehkäisyssä. Yleisiä periaatteita ovat:

Ennaltaehkäisyn ja haittojen minimoinnin periaate
Haittaa aiheuttavaan toimintaan ryhtyvän on ennalta huolehdittava haitallisten seurausten estämisestä ja selvittää vaihtoehtoisten ympäristöratkaisujen olemassaolo.

Varovaisuus- ja huolellisuusperiaate
Tarkoittaa päätöksentekotilanteissa epävarmuuteen liittyvien seikkojen erityistä huomioon ottamista ja ympäristövaikutusten selvittämistä sekä ympäristönsuojelun huomioon ottamista toiminnassa. On myös varauduttava toiminnan aiheuttamiin mahdollisiin ympäristöhaittoihin niin normaalitoiminnassa kuin onnettomuustilanteissa.

Parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaate (BAT)
Korostaa mahdollisimman tehokkaiden ja kehittyneiden, teknisesti ja taloudellisesti toteuttamiskelpoisten tekniikoiden käyttöä, joilla voidaan ehkäistä toiminnan aiheuttama ympäristön pilaantuminen tai tehokkaimmin vähentää sitä. Liittyy erityisesti teollisen toiminnan pistekuormituksen hallintaan.

Ympäristön kannalta parhaan käytännön periaate (BEP)
Käytetään ympäristön pilaantumisen ehkäisemiseksi tarkoituksenmukaisia ja kustannustehokkaita eri toimien yhdistelmiä, kuten työmenetelmiä sekä raaka-aine- ja polttoainevalintoja. Periaate on tarkoitettu sovellettavaksi erityisesti hajapäästöjen ja muiden kuin teollisten toimintojen säätelyn.

Aiheuttamisperiaate
Toiminnanharjoittaja vastaa vaikutuksien ennaltaehkäisystä ja toiminnallaan tuotettavien haittojen poistamisesta tai rajoittamisesta.

Velvollisuudet

Ympäristönsuojelulain yleinen velvollisuus on selvilläolovelvollisuus. Se tarkoittaa, että toiminnanharjoittaja tuntee toimintansa ympäristövaikutukset, riskit sekä ympäristövaikutusten vähentämismahdollisuudet. Ympäristönsuojelulain selvilläolovelvollisuutta on tulkittava laajasti, ja se koskee kaikkia toiminnanharjoittajia. Velvollisuuden laajuus ratkaistaan kuitenkin tapauskohtaisesti. Käytännössä selvilläolovelvollisuus saattaa merkitä esimerkiksi ympäristön tilan seurantaa ja erilaisia mittausvelvoitteita.

Ympäristönsuojeluasetus ja ympäristölupa

Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) säädettiin 18.2.2000. Asetuksessa on lueteltu toimialat, jotka tarvitsevat toimintaansa ympäristöluvan [luvat]. Lisäksi asetuksessa säädetään ympäristöviranomaisten ja -laitosten tehtävistä sekä velvollisuuksista.


Tuottajavastuu

Tuottajavastuulla tarkoitetaan tuottajan velvollisuutta huolehtia markkinoille luovuttamiensa tuotteiden ja niistä syntyvien jätteiden uudelleenkäytön, hyödyntämisen ja muun jätehuollon järjestämisestä ja niistä aiheutuvista kustannuksista. Tuottaja voi hoitaa velvoitteensa joko yksin tai yhdessä muiden tuottajien kanssa.

Pirkanmaan ympäristökeskus toimii tuottajavastuuasiassa valtakunnallisena viranomaisena koko Suomessa lukuunottamatta Ahvenanmaan maakuntaa.

Tuottajanvastuun alaisia

Tuottajavastuu koskee:
Tuottajia ovat:
Ilmoittautuminen tuottajatiedostoon ja vuosiraportointi
Tuottajavastuun hyödyt

Tuottajavastuulla jätehuollossa edistetään luonnonvarojen kestävän käytön sekä kestävän tuotannon ja kulutuksen periaatteiden mukaisesti mm:

Tuottajavastuu edistää ympäristömyötäistä tuotesuunnittelua, sillä tuotteen valmistaja joutuu ottamaan huomioon tuotteensa kierrätyksen ja jätehuollon. Lisäksi tuottajavastuulainsäädännössä on mahdollista kieltää vaarallisten aineiden käyttö tuotteiden valmistamisessa.

Tuottajilla on usein paremmat edellytykset järjestää käytöstä poistettavan tuotteen keräys ja kierrätys kuin esimerkiksi kunnalla. Tuotteen jakeluverkko voi toimia palautusverkkona (renkaat, romuajoneuvot, sähkö- ja elektroniikkaromu), tai tuottaja voi toimia itse kierrättäjänä (keräyspaperi, pakkaukset, renkaiden pinnoitus). Käytännössä kuitenkin tuottajien muodostamat tuottajayhteisöt huolehtivat jätehuoltovastuusta.

Viime kädessä kuluttaja maksaa

Tuottaja vastaa tiettyjen käytöstä poistettujen tuotteidensa jätehuollon kustannuksista. Viime kädessä kuitenkin kuluttaja maksaa tuottajavastuusta aiheutuvista kustannuksista ostamansa uuden tuotteen hinnassa. Ennen tuottajavastuuta koskevan lainsäädännön voimaantuloa kuluttaja maksoi jätehuoltokustannuksista hankkiutuessaan eroon arvottomaksi käyneestä tavarasta tai jätteestä.

Valtioneuvoston asetukset tuottajavastuusta

Muut lait

Jätealan yleisiä säädöksiä ovat jätelaki ja ja ympäristönsuojelulaki asetuksineen. Lainsäädäntö ei kuitenkaan jätehuollon kannalta rajoitu näihin kahteen lakiin, vaan säädöksiä on myös jätteiden käsittelystä ja hyödyntämisestä, ongelmajätteistä, ympäristövaikutusten arvioinnista sekä jätteiden siirrosta. Jätehuoltoon välillisesti vaikuttavat myös rakennuslaki, rikoslaki yms. lait, joita voidaan soveltaa esimerkiksi jätetilojen rakentamiseen tai maaperän pilaamiseen.

Jätteiden käsittelyä ja hyödyntämistä koskevaa toimintaa säädellään myös valtioneuvoston päätöksillä. Tällaisia päätöksiä ovat mm.

VNp (962/1997) pakkauksista ja pakkausjätteistä
Asetetaan tavoitteet pakkausjätteiden määrän vähentämiselle sekä hyödyntämiselle. Päätös asettaa erilaisia vaatimuksia niin pakkaajalle, kunnille, jätteenkuljetuksen suorittajille kuin pakkausmateriaalin merkinnöille ja pakkauksen perusvaatimuksille. Pakkaajan on ehkäistävä pakkausjätteen syntymistä, huolehdittava pakkauksen käyttämisestä uudelleen ja pakkausjätteen hyödyntämisestä sekä vastattava tästä aiheutuvista kustannuksista markkinoille luovuttamiensa pakkausten määrän ja laadun mukaisessa suhteessa.

Pakkaajan on huolehdittava siitä, että pakkaus täyttää päätöksessä määritellyt koostumusta, uudelleenkäytettävyyttä ja hyödynnettävyyttä koskevat perusvaatimukset.
Pakkaajan, jonka pakattujen tuotteiden verollinen myynti tai arvo on vuodessa vähintään 840 940 euroa, on vuosittain kesäkuun loppuun mennessä ilmoitettava Suomen ympäristökeskukselle edellistä vuotta koskevat tiedot pakkauksista.

VNp (883/1998) keräyspaperin talteenotosta ja hyödyntämisestä
Tarkoituksena on tehostaa keräyspaperin talteenottoa ja hyödyntämistä. Tavoitteena on, että vuoteen 2005 mennessä hyödynnetään 75 prosenttia Suomessa myytävien ja kulutettavien paperituotteiden määrästä. Keräyspaperi hyödynnetään ensisijaisesti aineena.

VNp (636/1994) yhdyskuntajätettä polttavien laitosten aiheuttaman ilman pilaantumisen ehkäisemisestä.

VNp (842/1997) ongelmajätteiden poltosta.

VNp (711/1998) PCB:n ja PCB-laitteistojen käytöstä poistamisesta sekä PCB-jätteen käsittelystä.

VNp (262/1998) otsonikerrosta heikentävistä aineista.
Kielletään otsonikerrosta heikentäviä yhdisteitä sisältävien tuotteiden ja laitteiden markkinoille luovuttaminen.

VNp (659/1996) ongelmajätteistä annettavista tiedoista sekä pakkaamisesta ja merkitsemisestä.
Päätöksessä on määrätty, että kaikissa ongelmajätteen siirroissa on oltava mukana siirtoasiakirja, jossa on määrätyt tiedot jätteistä.

VNp (105/1995) eräistä vaarallisia aineita sisältävistä aineista
Koskee paristoja ja akkuja, joissa on enemmän kuin 25 mg elohopeaa kennoa kohti, 0,025 painoprosenttia kadmiumia tai 0,4 painoprosenttia lyijyä.

VNp (112/1997) hammashoidon amalgaamipitoisista jätevesistä ja jätteistä.

VNp (101/1997) öljyjätehuollosta
Määrää, että öljyjäte on hyödynnettävä, jos se on teknisesti mahdollista ja siitä ei aiheudu kohtuuttomia kustannuksia verrattuna muulla tavoin järjestettyyn jätehuoltoon.

VNp (295/1997) rakennusjätteistä
tavoitteena on, että kaikesta rakennusjätteestä hyödynnetään vuoteen 2000 mennessä vähintään 50 prosenttia. Päätös koskee rakentamisen suunnittelussa ja rakentamisessa syntyvää jätettä.

Ympäristövaikutusten arviointia (YVA) säädellään lailla ympäristövaikutusten arviointimenettelystä ja jätteiden siirtoa valtioneuvoston päätöksellä valtakunnallisesta jätesuunnitelmasta. Muita jätealaa koskevia lakeja ovat mm. jäteverolaki, laki öljynsuojarahastosta jaVNp (861/1997) kaatopaikoista sekä asetus kaatopaikoista annetun päätöksen muuttamisesta (202/2006)

Jäteverolaki määrää maksamaan valtiolle veroa kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä. Jäteverolaki (495/1996 35) tuli voimaan 1.9.1996. Verovelvollinen on kaatopaikan pitäjä, joka hinnoittelussaan kerää veron jätteen tuottajilta. Vuonna 2003 ja 2004 jätevero on 23 euroa tonnilta ja vuodesta 2005 alkaen 30 euroa tonnilta. Jos jätettä ei voida punnita kaatopaikalle toimitettaessa, jätteen paino lasketaan sen tilavuuden perusteella käyttäen lain asettamia kertoimia. Jäteveron tarkoituksena on, että valtion budjetista saataisiin jäteverolla kertyvä summa jätehuollon kehittämiseen ja järjestämiseen.

Suomen ympäristökeskus ylläpitää sivustoa, josta löytyy täydellinen luettelo niin voimassa olevasta kuin valmisteilla olevasta lainsäädännöstä. Sivuilta löytyy tietoa sekä Suomen että EU:n lainsäädännöstä.


Luvat ja ilmoitukset

Ympäristölupa

Ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavaan toimintaan on oltava ympäristölupa. Ympäristönsuojeluasetuksella säädetään tarkemmin luvanvaraisista toiminnoista.

Ympäristölupa on lisäksi oltava:
lupakasittelykaavio

Luvan saaneen toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävään tai muuhun olennaiseen toiminnan muuttamiseen on todennäköisesti haettava uutta lupaa. Lupaa ei kuitenkaan tarvita, jos muutos ei lisää ympäristöön kohdistuvia vaikutuksia tai riskejä eikä lupaa toiminnan muutoksen vuoksi ole tarpeen tarkistaa.

Luvan hakeminen

Ympäristölupaa haetaan toiminnan laadusta ja laajuudesta riippuen joko ympäristölupavirastolta, alueelliselta ympäristökeskukselta tai kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselta. Lupaviranomaiset löytyvät ympäristönsuojeluasetuksen (169/2000) 5. - 7. §:stä. Ympäristölupahakemuslomakkeet ja täyttöohjeet löytyvät ympäristöhallinnon www-sivuilta [SYKE-lupa]

Lupa-asioiden julkisuus

Jokaisella on oikeus saada tietoa vireillä olevasta ympäristölupa-asiasta. Ympäristölupaviranomaisen on tiedotettava toiminnanharjoittajan jättämästä lupahakemuksesta kuuluttamalla siitä ilmoitustaululla tai yleisesti saatavilla olevassa lehdessä. Niille, joita asia erityisesti koskee, ilmoitetaan lupahakemuksesta erikseen. Asianosaisille on varattava tilaisuus muistutuksen tekemiseen ennen kuin lupa-asia ratkaistaan. Muille kuin asianosaisille varataan tilaisuus ilmaista mielipiteensä. Yleistä etua valvovilta viranomaisilta on pyydettävä lausunnot.

Lupapäätös

Lupaviranomainen antaa lupaharkinnan jälkeen ympäristölupahakemuksesta päätöksen. Ympäristönsuojelulain mukaisiin päätöksiin haetaan muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta (valitusaika 30 vrk). Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä voidaan valittaa korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Valitusoikeus on hakijan lisäksi mm. naapureilla ja rekisteröidyllä yhdistyksillä, jotka edistävät ympäristön-, terveyden- ja luonnonsuojelua tai asuinympäristön viihtyisyyttä. Toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin ympäristölupa on lainvoimainen. Lupaviranomainen voi luvan hakijan pyynnöstä määrätä, että toiminta voidaan muutoksenhausta huolimatta aloittaa lupapäätöstä noudattaen. Lupahakemuksen käsittelystä peritään maksu sen mukaan kuin ympäristöministeriön päätöksissä ympäristölupavirastojen (1416/2001) ja alueellisten ympäristökeskusten lupamaksuista (1415/ 2001) on säädetty. Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen lupakäsittelystä voidaan periä maksu, jonka perusteet määrätään kunnan hyväksymässä taksassa.

tetiedostoon tehtävä ilmoitus

Jätelain (1072/1993) 49. §:n mukaan alueelliselle ympäristökeskukselle on tehtävä jätetiedostoon hyväksymistä varten ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräämisestä ja kuljettamisesta, jätteen myyjänä tai välittäjänä toimimisesta, jos jäte on tarkoitettu hyödynnettäväksi tai käsiteltäväksi Suomen ulkopuolella, ja tuottajayhteisöstä.

Aiemmin ympäristölupaa edellyttänyt ongelmajätteen ammattimainen keräämistoiminta on muuttunut lainmuutoksen vuoksi ilmoitusvelvolliseksi toiminnaksi.

Ilmoitus tulee tehdä vähintään 60 päivää ennen toiminnan aloittamista. Myös toiminnan olennaisesta muutoksesta (esim. jätteen lajin tai määrän oleellinen muuttuminen, toiminta-alueen muutos, toiminimen tai toiminnanharjoittajan vaihtuminen, kuljetus/keräämiskaluston merkittävä uudistaminen ja liikennelupaan tulleet olennaiset muutokset) ja toiminnan lopettamisesta on viivytyksettä tehtävä ilmoitus ympäristökeskukselle.

Jätelain 50. §:n mukaan alueellisen ympäristökeskuksen on tehtävä päätös jätetiedostoon hyväksymistä koskevan ilmoituksen johdosta. Päätöksessä voidaan antaa tarpeellisia määräyksiä. Esimerkiksi ongelmajätteen ammattimaista keräämistoimintaa harjoittava voidaan velvoittaa ilmoittamaan ympäristökeskukselle vuosittain tiedot kerätyistä ongelmajätteistä. Ilmoituksen käsittelystä peritään ympäristöministeriön päätöksen 1415/2001 mukainen maksu (100 €) valtiolle.
Ilmoituslomakkeet ja täyttöohjeet löytyvät ympäristöhallinnon www-sivuilta.


EU:n lainsäädäntö

EU:ssa on viitisentoista direktiiviä, jotka koskevat jätteitä ja jätehuoltoa. Perusdirektiivit eli jätedirektiivi (91/156/ETY) ja vaarallisia jätteitä koskeva direktiivi (67/319/ETY), sisältävät jätteitä ja jätehuoltoa koskevat keskeiset periaatteet, velvollisuudet ja keinot. Niitä on täsmennetty erityisdirektiiveissä, joita jatkuvasti valmistellaan lisää. EU:n jätelainsäädännön kolmas peruspilari on jätteiden siirtojen valvontaa koskeva neuvoston asetus.

EU:n jätepolitiikan keskeiset periaatteet, jotka on sisällytetty myös Suomen jätelakiin ja ympäristövahinkolakiin (737/94) ovat seuraavat:

Viranomaisten on pidettävä kirjaa laitoksista ja yrityksistä, jotka suorittavat jätteiden hyödyntämistä tai keräävät ja kuljettavat ammattimaisesti jätteitä. Viranomaiset tekevät kyseisiin laitoksiin säännöllisesti tarkastuksia.


Jätehuollon viranomaiset

Kunnat järjestävät asumisessa syntyvien ja niiden kaltaisten jätteiden hyödyntämisen, käsittelyn ja usein myös kuljetuksen sekä valvovat jätehuoltoa alueillaan. Lisäksi kunnat antavat jätehuoltomääräyksiä, järjestävät jäteneuvontaa ja käsittelevät pienten yritysten ja laitosten ympäristöluvat.

Alueelliset ympäristökeskukset ohjaavat, kehittävät ja valvovat jätelainsäädännön toteuttamista alueillaan. Ne kouluttavat ja neuvovat jäteasioissa sekä seuraavat ja tutkivat niitä. Niille kuuluu myös suurten yritysten ja laitosten ympäristölupien käsittely.

Suomen ympäristökeskus kehittää jätealaa tutkimuksen, koulutuksen, valistuksen ja seurannan avulla sekä osallistuu jätteitä koskevien määräysten ja ohjeiden valmisteluun. Se myös valvoo jätteiden siirtoja maasta toiseen, tutkii ympäristön muuttumista ja kehittää keinoja sen hallintaan.

Ympäristöministeriön toimintaa säätelevät valtioneuvoston ohjesääntö ja valtioneuvoston asetus ympäristöministeriöstä (295/2000). Ympäristöministeriö ohjaa, johtaa ja kehittää jätelainsäädännön toteutumista. Ministeriön yhteydessä toimii valtioneuvoston asettama jäteasiain neuvottelukunta, joka kehittää jätealaa ja sovittaa yhteen eri tahojen näkemyksiä siitä.